napit

napit

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Verhoista takiksi

Optinen omena-verhot tilasin joskus jostakin. Vähän aikaa ne ehti olla ihan sellaisenaan yhden makuuhuoneen ikkunassa mutta sitten kyllästyin. Viipaloin ne keittiöön kapaksi ja ne on olleet mieluisat. Verhoista on tullut myös eteisen penkin valkoisen istuinpehmusteen päällys.

Nyt oli vuorossa sitten takki J:lle. Nopeasti surauteltu, ei varmaan ihan viimeisen päälle, mutta tykkään kuitenkin. Vaikkapa kerho/kauppatakiksi. Takissa on musta tikkivuori, paitsi hupussa fleece. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt vuorittaa koko takki tuolla fleecellä.


Kaavan pohjana on OB:n Ultimate gear koossa 122cm.


Poseerausta ukin moottoripyörän selässä


"Onko mun ihan pakko...?"


"Miksi pitää takaakin ottaa kuvaa?!"




torstai 21. elokuuta 2014

Tuplahihaa ja sokerihiirtä

Miun rakkaus-vauva, vasta 5vee täyttänyt, aloittaa kerhon ensi viikolla ja piti tehdä jotain uutta sinne, vaikka eipä noista vaatteista näyttäisi pulaa olevan hälläkään... ;)

Pari paitaa "More gray"-kaavaa hieman muokaten ja molemmat kokoa 122cm. Pitkästä aikaa myös housut "Saimilla", myös 122cm.


Joustofroteisesta paidasta tein tuplahihapaidan Tosimummon selkeällä ohjeella. Tämmöistä en olekaan vielä aiemmin tehnyt, tuli ihan kiva. Molemmat joustofroteet Metsolasta.



Ihunasta sokerihiirestä paita nepparilistalla. Sokerihiiri tietysti Verson puodista ja raitatrikoo ties mistä. Nappilistan tein tällä näppärällä ohjeella. Nappilista on tuosta raidallisesta trikoosta.



<3

lauantai 16. elokuuta 2014

Tyttölöiselle

Meidän Vilma sai taas päällepantavaa. Hupputunika jo ennestään testatulla kaavalla "Little elephant" tällä kertaa kokoa 74cm ja simppelit joustofroteiset housut. Pidettäväksi yhdessä tai erikseen.

Molemmat kankaat peräisin Metsolasta.

 
Onpas kummallisen näköiset nuo housut tuossa kuvassa...


Tunikassa edessä Prymin nepit. Helman jätin kanttaamatta tässä versiossa.


Sovituskuvaa. Taustalla meno päällä 5v. synttäreitä viettävä isoveli ;) .

Sitten Kisuliini-kaavalla jätskibody. Laitoin raglan-saumaan nepit, enkä tiedä, onko ihan oikein tehty, mutta kiva tästä tuli. Ja tuo kangas! <3 Tilasin alkukesästä aikomuksena tehdä lyhythihainen body, mutta jäi ajatukseksi ja nyt olikin järkevintä tehdä jo pitkähihainen. Kankaan korkeus ei aivan riittänyt takakappaleeseen, joten takakappale on kahdesta kappaleesta.
Kangas on muistaakseni tilattu Royal-tuotteelta.




Lopuksi varpaidensyönti-tyylinäyte... :)

lauantai 9. elokuuta 2014

Ei mitään erikoista

Kylläpä kesä on lentänyt. Heinäkuu meni odotellessa saumuria huollosta ja parin viikon reissulla, joten ompelut jäivät vähäisiksi. Nytkään ei ole mitään kummoista valmistunut, ihan pieniä juttuja vaan, mutta laitetaan nyt nekin tänne.

Naapurin 11kk vanhalle vesselille ompelin paidan ja housut omista ompeluksista jääneistä kankaista. Molempien kaavat OB:sta, paita oli Baby basics 92cm. Housujen kaavaa en muista, mutta 86cm taisivat nämä olla kooltaan.



Meidän vauvelille Pupu Tupunasta pöksyt kokoa 68cm, kaava sama, mikä pojan velourhousuissa.


Sitten vielä ruokalappukokeilu. Neidillä tulee 6kk syyskuun lopussa ja niihin aikoihin aloitellaan maistelemaan kiinteitä, joten ruokalappuja voisi tehdä enemmissäkin määrin. Tähän mallia otettu äitiyspakkauksen ruokalapusta ja helppo oli surauttaa. Finlaysonilta varmaan löytyisi ihania ruokalappuihin sopivia kankaitakin, pitäisi pyörähtää siellä joku päivä.


Hellettä piisaa vielä, mutta kai sitä jotain syysvaatetta voisi alkaa ommella. 5v. aloittaa kerhon tämän kuun lopulla, joten sinne ainakin jotain kivaa päällepantavaa. :)