napit

napit

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Talviasusteita ja muuta

Tulipa ommeltua ensimmäiset lapaset ja kaulurit. Sopivasti lauhtui nuo kelitkin sitten! Mutta tarviihan näitä vielä silti... Lapasten päällys joustofroteeta ja vuori fleecea. Sydänlapaset siskolle ja toiset itselleni.

 
Ja kaulurit lapsosille... Trikoota/fleecea nämä.
 
 
Sitten huppari Verson sokerihiiri jc:sta tytölle. Kaavana OB:n Organic star. Ensimmäisen kerran piilotin huppusauman kaitaleella ja kylläpä siistiytyi lopputulos huomattavasti!
 
 
 
Ja vielä ensimmäinen peplum! PaaPiin ihanista pupuista neidille. Näitä tulee tehtyä kyllä kasapäin lisää!
 
 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Köyhän naisen kukkuut

Joskus pyöritellyt Metsolassa käydessä Gugguun housuja käsissäni muttei olisi tullut mieleenkään ostaa moisia, saahan sillä rahalla jo kankaita vaikka kuinka ;).

PikkuHoon blogista löytyi mallia ja sen avulla tein pöksyt Metsolan mintusta joustocollarista siskon vauvalle. Nämä on kokoa 74cm mutta jotenkin valtavan ison oloiset.


Kuva kyllä vääristää aivan täysin housujen oikean sävyn.

Bodyn pohjana Kisuliini ja sen leikkelin tuollaiseksi, että etukappale on noin "vinottain" auki.

 
En ole tuohon bodyyn kovin tyytyväinen mutta tulipahan kokeiltua. Kangaskin on inhottavan lirua. Tämäkin lähtee siskon vaaville postin matkaan. :)

lauantai 9. tammikuuta 2016

Hopla!

Meidän neitokaisen lempparihahmo on Hopla-pupu. Ei jaksa vielä oikein muita lastenohjelmia katsella muutamaa minuuttia kauempaa, mutta Hopla uppoaa.


Ompelin sitten joustofroteesta mekon, johon applikoin kyseisen pupun. Kaveriksi tein myös Metsolan pallo-joustiksesta leggarit. Sainpa noitakin kankaita pilkottua, ovat pyörineet kangaskaapissa melkoisen pitkään.



Piparikukkamekko (vai mikä tämän Pikku Piltin kankaan nimi ikinä olikaan...) valmistui jo vähän aikaa sitten.


Huolisyöppöjä halusin kokeilla, kun "kaikki" niitä on nyt tehneet. Näitä tehdessä kyllä ajattelin, etten ihan heti ala uusia tekemään... Saa nähdä. Onhan nämä hmm... aika persoonallisia...