napit

napit

perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulun jälkeisiä ompeluksia

Joulut on juhlittu ja mukava joulu meillä kaikilla olikin mummolassa ja kilttejä oltiin oltu, varsinkin lapsoset. Nyt sitten ollaan taas palattu kotiin ja arkeen ja odotellaan vuoden vaihtumista, joka tosin omalta osaltani menee melko pitkälti töissä. Sitten alkaakin viimeiset rutistukset raksalla ja helmikuun lopussa/maaliskuun alussa pitäisi olla muutto omaan, uuteen kotiin käsillä. Kauhistuttaa jo se koko ruljanssi mutta toki on ihanaa päästä viimeinkin ensimmäiseen ihan omaan kotiin. <3

Ompeluksia on tässä parin viimeisen päivän aikana tehty parin paidan verran. JNY:n tähtijersey-paitaan piti alunperin applikoida jonkin-näköinen ilotulitus näin vuodenvaihteen kunniaksi. Enhän minä kuitenkaan saanut ideoitua, että miten sen olisin toteuttanut, joten seuraava idea oli tähdenlento, jota nalle olisi katsellut. Se idea taas tyssäsi siihen, ettei ollut applikointiin sopivanvärisiä lankoja ja seuraavaan päiväänhän ei voinut mitenkään odottaa, että olisi saanut lankaa käytyä ostamassa joten päädyin autoon. Ehkä tämä on joltakin kantilta Volkkari, ehkä ei... Mutta autoksi sen kuitenkin pojat tunnisti, mikä lienee pääasia. Kaava OB:n "More gray", kuten myös seuraavassa paidassa.



Kyllä huomaa, ettei viime aikoina ole tullut pahemmin applikoitua, jotenkin tuntui niin vaikealta, mutta jospa tämä tästä, ideoita olisi kaikenlaisia, kun vain saisi aikaa toteuttaa niitä. Olisin halunnut auton väriset kanttaukset, mutta laatikoista ei löytynyt juuri sen väristä resoria, joten oli "pakko" laittaa valkoiset, kun ruskeatakaan en tähän halunnut.

Tämä paita on tehty muistaakseni Sampsukasta tilatusta sukellusvene-trikoosta. Kangas on odotellut laatikossa todella pitkään, varmaan viime keväästä saakka. Lopun laitoinkin FB:n kangashuutokauppaan myyntiin, kun ei tämä sitten ollutkaan niin kivaa vaatteena... Tälle paidalle kävi vähän ikävästi. Etukappale pyöri lattialla lasten toimesta, kun tein välillä muuta ja oli jäänyt tuolin jalan alle. Nykäisin sen sieltä huolimattomasti ja jotenkin siitä lähti väri tms. Olisi edes sattunut takakappaleelle. Mutta eipä tuo niin haittaa ja käyttöön paita pääsee tästä huolimatta.




Kanttauksesta vielä sen verran, että yleensä teen nykyään kanttauksen niin, että saumuroin noin 4,5cm:n levyisen resorikaitaleen kaula-aukkoon niin, että oikeat puolet on vastakkain. Nyt ompelin sen vahingossa resorin oikea puoli paidan nurjaa puolta vasten ja käänsin siitä. Ei mielestäni tullut hullumpi noin. Eli miten te teette ja miksi sitä ei voisi tehdä noin, onko siinä joku juttu, mitä en huomannut...?

1 kommentti:

  1. Kivoja paitoja! Itse teen just näin kun olit nyt tehnyt, tosin ompelen kanttaukset ompelukoneella. Ensin resorin oik paidan nurjalle ja sit kaksoisneulalla oikealta puolelta! :)

    VastaaPoista