napit

napit

torstai 7. kesäkuuta 2012

Paitoja ja kierrätysompeluita

Meidän 7-vee sai valita kangaskaapista itse kankaat pariin paitaan. Yllätyksekseni toinen valinta oli ihanainen metsävelour, johon poika ihmeen ihastunut ja toiseen valintaan, Metsolan raidalliseen joustofroteeseen päädyimme yhdessä.

Velourista piti tulla ensin ihan tavallinen paita, mutta muotoutui ompelun edetessä huppariksi ja onkin näin ollen mieluisampi pojalle. Kaava on OB:n "Mickey" kokoa 134cm + lisäyksenä tuo huppu.




Raidallisesta piti tulla neppilista-paita, mutta tulikin tavallinen ja kaula-aukko meni päin mäntyjä, mutta en jaksanut purkaa. Tein piiitkästä aikaa kanttauksen niin, että ompelin ensin resorin renkaaksi ja täytyy todeta, että tämä ei ole mun tapa, joten palaan tuttuun ja turvalliseen tapaan tästä lähin. Tässäkin paidassa kaava on sama, kuin edellisessä ja koko myös.


Sitten vaihteeksi kierrätys/tuunausompeluksia...

Serkkuni pyysi tekemään pojalleen (kummipoikamme) velourhousut omista, käyttämättömäksi jääneistä velourhousuistaan ja sellaiset tein OB:n "High jump" kaavalla.





Näistä velourpöksyistä innostuneena leikkelin omat, vanhat olohousuni (kirpparilta joskus löytyneet) meidän pikkusällille yöhousuiksi. Kuvassa järkyttävän ruttuiset, pahoittelen...







1 kommentti:

  1. Heh, minä olen kanssa tehnyt samaisesta apinakankaasta uusiovaatetta; yöpuvun housut ja paitaan hihat :) Itse löysin sen kirppikseltä, näytti niin hauskalta ja tosi hyväkuntoiselta!

    VastaaPoista