napit

napit

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pitkä tauko

Pitkä tauko ollut blogin päivittämisessä, mutta vähäiset on olleet ompeluksetkin. Arki on astunut toden teolla kuvioihin, kun elokuun alusta aloitin kokopäivätyöt, meidän pieni aloitti päiväkodin ja esikoinen lähti viime maanantaina koulutaipaleelle.

Hyvin on mennyt kaikilla kolmella, ehkä meidän ekaluokkalainen on ollut kuitenkin kaikkein reippain. :)

Autoilevia krokotiileja tilasin kesällä Royal-tuotteelta ja niistä tuli trikoohuppari päiväkotilaiselle vuoritetulla hupulla. Kokona 104cm.


Tämä Metsolan joustiksesta ommeltu paita on maannut ompelupöydällä leikattuna varmaan pari viikkoa, tänään sain ommeltua sen kasaan. Tykkään niin tästä on the road-väristä! Tämäkin kókoa 104cm.


Tilkkusäkkejä läpi käydessä löysin palan ajoneuvo-trikoota ja tein siitä vielä neliöpiposen.





maanantai 6. elokuuta 2012

Änkri bööt

Meillä, niinkuin varmasti monessa muussakin huushollissa, on innostuttu Angry birdeistä (pienemmän sanoin änkri bööt). Kesälomareissulla kävimme Särkänniemessä ja vaikka Joonasta pelotti hahmot, jotka oli pukeutuneet noiksi linnuiksi, niin itse Angry birds-land oli hänestä yliveto. :)

Edellisistä ompeluksista oli jäänyt sen verran ruskeapohjaista pilveä, että sain siitä paitaan etu- ja takakappaleen ja hihat onkin sitten Eurokankaan trikoota. Ensin paitaan piti tulla jokin lentävä lintu mutta kun googletin lintuja niin yllättäen sieltä pärähtikin ruutuun näitä kuuluisia tirppoja ja tein sitten paitaan sellaisen. Ihan oikeaoppinen tämä ei varmaan ole, ääriviivat mm. olisi pitänyt kai tehdä mustalla mutta kyllä tämän varmaan tunnistaa näinkin.