napit

napit

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Perjantai 13. päivän tekele

Minun piti jo viime kesänä tehdä kuopukselle shortsihaalari mutta enpä tullut koskaan tehneeksi. Nyt on sitten tilanne korjattu. Tein Metsolan petroolinsinisestä (?) ysmystä ostetusta joustofroteesta haalarin kaaritaskuilla. Kaavana oli haalari-kaava kirjasta "Ompelen lapselleni" suoraan -70 luvulta. Muokkasin tätä jonkin verran ja tein kokoa 4, joten harmikseni isohan se Joonakselle oli. Tätä täytyy kaventaa varmaan vielä, koska oli turhan löysä kainaloista ja sivuilta.



Perjantai 13. päivän kunniaksi hajotin ensimmäisen vetoketjun ja piti käydä ostamassa uusi. Jouduin samassa syssyssä purkamaan ja tekemään pääntien kanttauksetkin uusiksi, kyllä harmitti. Mutta olen muuten tyytyväinen tekeleeseen ja vetskarin ompelukin onnistui yli odotusten sekä ensimmäisellä, että toisella kerralla ;) . Kaaritaskut on velouria ja lahkeensuissa on napakat kuminauhat, kun tykkään pussittavista lahkeista.

Tässä vielä sovituskuvaa, joista näkee, että isohko on käyttäjälleen. En saanut edustavia kuvia edestä, koska malli oli menossa päikkäreille ja hänet piti taas lahjoa kuvaan, eikä ollut kovin mielissään...



Joonas ei oikein hiffannut haalarin ideaa, vaan yritti kiskoa lahkeita nilkkoihin asti. Väitti, että lyhyet lahkeet. Sanoin kyllä, että niin vielä näille keleille, mutta kyllä se kesä ja helteet sieltä vielä tulee. Sitä odotellessa! :)

3 kommenttia:

  1. Hurjan kivan näköinen! Malli voisi toimia kivasti kesällä pihakonttauksissa..

    VastaaPoista
  2. Kivannäköinen haalari ja tosi siistit mariopipot! :)

    VastaaPoista